Kasvatusviesti 5/2017

Julkaistu: 5.9.2017

Luotsivuosi lähenee!

Ensi vuoden ohjelmapainotus on hieman totuttua, olemassa olevia aktiviteetteja esille nostavia ohelmapainotuksia, erilaisempi. Ensi vuonna tulemme siis nostamaan kaikkien lippukuntien huulille luotsin roolin ja pestin, haluamme varmistaa, että jokaisella tarpojalla, samoajalla ja vaeltajalla on koulutettu luotsi.

Sovimme aiemmin keväällä, että tämä ohjelmapainotus tehdään piirien kanssa yhdessä. Löydät aiemmasta kasvatusviestistä esimerkkejä, joilla piirit voivat vahvistaa luotsin asemaa lippukunnissa ja toiminnassaan.

Mitä SP:ltä on tulossa?

Tulemme loppuvuonna julkaisemaan Luotsin pestikortin, josta löytyy apua luotsin tehtävän kuvaamiseen. Tarkoituksenamme on myös saada tehtyä sen pohjalta ohje “Näin löydät luotsin” (lippukunnan tai partiolaisen näkökulmasta) + “Näin alan luotsiksi” (asiasta kiinnostuneen näkökulmasta)

Ensi vuonna tulemme julkaisemaan blogia, mistä löytyy niin lisäkoulutusta videoin ja tekstein, apua luotsaamisen aloittamiseen, hankalien tilanteiden ylittämiseen, erilaisten ihmisten tarpeiden huomioimiseen jne. Tätä varten olemme keränneet asiantuntijapoolia, jossa on niin luotseja kuin alan asiantuntijoita. Tavoitteena on julkaista uusi teksti ja uusi konkreettinen toimintavinkki kuukausittain.

Olemme vahvasti mukana Explon luotsiaseman suunnittelussa ja toteuttamisessa, samoin mahdollisen valtakunnallisen vaeltajatapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa. Lisäksi järjestämme syksyllä 2018 LuotsiSateliitti-tapahtuman, joka järjestetään muutamalla paikkakunnalla samaan aikaan ja on etäyhteyksien yli yhteydessä toisiinsa. Tapahtumassa käsitellään luotsauksen haasteita, annetaan työkaluja ja tarjotaan luotsihuoltoa = Luotsivihjarit.


JOTA-JOTI yhdistää partiolaisia maailman ympäri

Maailman suurin vuosittain järjestettävä partiotapahtuma Jamboree On The Air – Jamboree On The Internet (JOTA-JOTI) järjestetään vuosittain lokakuun kolmantena viikonloppuna. Tapahtuman aikana partioryhmät ympäri maailmaa ovat yhteydessä muihin partiolaisiin radioamatöörilaitteiden tai tietokonepohjaisten viestimien, kuten ScoutLinkin välityksellä. Tänä vuonna tapahtuma osuu monien syyslomaviikolle 20.-22.10. ja Suomessa tapahtumaan osallistutaan perinteisesti 24 tunnin ajan lauantai klo 12 – sunnuntai klo 12. Käytännössä kuitenkin kuka tahansa partiolainen tai partioryhmä mistä tahansa voi osallistua JOTA-JOTI -tapahtumaan viikonlopun aikana vapaasti omalla aikataululla.

JOTA-tapahtuma järjestetään tänä vuonna 60:nnen ja JOTI 21:nnen kerran, mistä kumpuaa myös tämän vuoden teema: 60 Years Connecting Scouts. Ajantasaista tietoa tapahtumasta löytyy WOSMin JOTA-JOTI -sivustolta osoitteesta http://jotajoti.info/ Sivustolta löytyy paljon lisätietoa ja suuri määrä erilaisia aktiviteettivinkkejä tapahtuman järjestämiseen. Syyskuun puoliväliin mennessä päivitetään ajantasaista tietoa myös suomenkielisille sivuille http://jota.partio.net/ ja https://toiminta.partio.fi/ohjelman-tuki/kansainvalisyys/jota-joti Sivuilta löydät tarkemmat ohjeet esimerkiksi tapahtumaan ilmoittautumisesta ja jälkiraportoinnista.

Tapahtuman JOTA-osuuteen osallistuakseen partioryhmällä on oltava käytössä radioamatööriasema ja sitä mahdollistamassa radioamatöörin pätevyyden omaava radioamatööri. Radioamatöörin ei tarvitse olla partiolainen, vaan hän voi olla esimerkiksi jonkun tuttu, vanhempi tai paikallisen radioamatöörikerhon toimija. Mikäli ryhmällä, lippukunnalla tai piirillä on kiinnostusta osallistua JOTA-tapahtumaan, mutta radioamatöörikontaki puuttuu, olkaa rohkeasti yhteydessä JOTA-JOTI koordinaattori Reettaan.

JOTA-JOTI näkyy myös sosiaalisessa mediassa ja samoajien omassa tapahtumassa Explossa! Seuraa Facebookissa sivuja JOTA JOTI Suomi Finland ja Jota-Joti sekä Instagramissa tunnistetta #jotajoti. Explossa JOTA-JOTIin pääsee tutustumaan sunnuntain messupisteellä. Kyselyihin JOTA-JOTIin liittyen vastaa Reetta OH1EBO sähköpostitse reetta.mansikkaviita(a)partio.fi

Tavataan radioaalloilla ja verkossa!


Tarppojen suunnittelupohjat parantavat vartion toiminnan laatua

Päivitetyn tarpojaohjelman puolivuotiskausien eli tarppojen suunnittelun avuksi on tehty valmiit suunnittelupohjat, joissa on valmiina kunkin tarpon pakolliset aktiviteetit. Jokaisesta kasvatustavoitteen suhteesta tehdään vähintään yksi aktiviteetti ja nämä vartio valitsee ja kirjaa lomakkeeseen yhdessä tarpon alussa pitämässään suuntauskokouksessa. Lomakkeella on oma kohtansa johtamis- tai vastuutehtävälle, jonka tarpojat tekevät yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Majakka on koko vartiolle yhteinen ja se tehdään tarpon lopuksi, kun on ensin harjoiteltu sitä varten tarvittavia taitoja. Sitä mitä pausseja tarpon aikana tehdään, ei tarvitse suunnitella suuntauksen aikana. Luotsi valitsee tarppoon tai tarpojavartion tarpeisiin sopivat paussit yhdessä vartionjohtajan kanssa. Vartio voi kuitenkin toivoa luotsilta tietyn osa-alueen pausseja ja tieto voidaan kirjata yhdessä lomakkeelle.

Jokaiselle tarpojalle tulostetaan oma suunnittelupohja, jonka tämä täyttää itse. Tarjolla on myös sähköisesti täytettävä ja tallennettava PDF-lomake. Yhden lomakkeen voi täyttää myös yhteiseksi ja laittaa vaikka kolon seinälle näkyville.

Koko tarpojaohjelman sisällön ja aktiviteettien nimet näkee aktiviteettilistasta. Kaksipuolisessa lomakkeessa on myös lisätarpot niille, jotka tekevät pidemmän kuin kaksivuotisen tarpojaikäkauden. Myös Tervetuloa tarpojaksi ja Tervemenoa samoajaksi -vaiheiden aktiviteetit on lueteltu.

Tarpon suunnittelupohjan avulla vartion yhteiset suunnitelmat tulee tehtyä tarkemmin. Aktiviteettien kohdalle voi kirjoittaa päivämääriä tai muita suunnitelmia siitä missä, milloin ja miten aktiviteetti toteutetaan. Tarpojan sitoutumista vartion toimintaan auttaa se, että hän hahmottaa puoli vuotta eteenpäin mitä partiossa ollaan tekemässä. Tarpon lopuksi onnistuneen majakan jälkeen on hyvä fiilis lähteä suunnittelemaan seuraavaa tarppoa.

Tarpojaohjelman paperiversiot ovat saapuneet kauppoihin. Merkkejä odotellaan vielä elo-syyskuun vaihteeseen saakka. Uusi merkki on saman kokoinen kuin vanha ja näppärä ompelija pystyy kyllä yhdistämään uusia ja vanhoja tarppomerkkejä aloitusmerkin ympärille ja se on täysin sallittua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *